Tänään käytiin Nummelassa tutustumassa TopDogin uusiin tiloihin. Muutto oli vielä kesken, mutta hyvältä näytti jo. (Olen kuvassa vähän nuutunut, koska on hiukan korvasärkyä - pieni kärhämä viikonloppuna.)
Koiranruokia oli tarjolla jos jonkinsorttisia. Alkoi ihan suu napsaa, kun tutkailin valikoimaa.
Sain valita naposteltavaa ja päädyin muunmuassa possunkorviin. Korvien lisäksi mukaan lähti muutakin herkkua, panta ja säkki uutta nappulaa. (Koreissa olevia herkkuja ei vahingoitettu kuvausten aikana.)
Kerettiin vähän jutustelemaankin Päpän kanssa. Mehän ollaan melkein sukulaisia, Päpän kantanarttu Kapina nimittäin oli meikäläisen pikkuserkku. Päpä sanoi Ihmiselle, että Kapinakaan ei oikein totellut käskyjä vanhemmiten. Mitäköhän se sillä tarkoitti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti