Tuli joulu kultainen

Tulihan se joulu viimein - kyllä sitä odotettiin!

Yritettiin kuluttaa aikaa mm. lumessa peuhaten. Lunta onkin tullut valtavasti, ja koko ajan tulee lisää. Meille koirille se sopii, lumikasat sen kuin suurenevat!

Oltiin Peukun kanssa mukana jouluostoksilla. Kotona lahjakasseja ei kuulemma saanut penkoa eikä valmiita paketteja avata. Päivystin kuitenkin varmuuden vuoksi koko ajan paketointipöydän vieressä, jos apuani olisi tarvittu.

Aattoaamuna paketit siirrettiin kuusen alle. Pidin niitä tarkoin silmällä. Mutta vieläkään ei saatu avata, ensin aamupalalle. Plääh! Eikö ne näe, että olen jo päiväkausia ollut kuin tulisilla hiilillä?!

Lo-pul-ta päästiin asiaan ja jaettiin lahjat. Papereiden avaamisessa ei kauaa nokka tuhise. Mä sain mm. tällaisen vinkuvan lelun.

Peukun yhdestä paketista löytyi muheva herkkuluu.

Me saatiin Peukun kanssa niin paljon lahjoja, että lopulta oltiin ihan voipuneita niitten avaamisesta. Urakan jälkeen olikin kiva rauhassa napostella paketeista löytyneitä herkkuja.

Myöhemmin päivällä nautittiin jouluateria. Meidän koirien annoksissa oli lohta, kielileikettä, perunalaatikkoa ja aamullista riisipuuroa. Nams!

Illalla mentiin joulusaunaan. Vain Peukku sai odottaa talossa, koska se ei ehkä osaa käyttäytyä löylyssä. Näin meillä muilla onkin rauhallisempaa.

Toivottavasti muillakin oli yhtä kiva joulu!

Shoppailemassa

Tänään käytiin Nummelassa tutustumassa TopDogin uusiin tiloihin. Muutto oli vielä kesken, mutta hyvältä näytti jo. (Olen kuvassa vähän nuutunut, koska on hiukan korvasärkyä - pieni kärhämä viikonloppuna.)

Koiranruokia oli tarjolla jos jonkinsorttisia. Alkoi ihan suu napsaa, kun tutkailin valikoimaa.

Sain valita naposteltavaa ja päädyin muunmuassa possunkorviin. Korvien lisäksi mukaan lähti muutakin herkkua, panta ja säkki uutta nappulaa. (Koreissa olevia herkkuja ei vahingoitettu kuvausten aikana.)

Kerettiin vähän jutustelemaankin Päpän kanssa. Mehän ollaan melkein sukulaisia, Päpän kantanarttu Kapina nimittäin oli meikäläisen pikkuserkku. Päpä sanoi Ihmiselle, että Kapinakaan ei oikein totellut käskyjä vanhemmiten. Mitäköhän se sillä tarkoitti?

Peukun 4-vuotispäivä

Peukku täytti tänään jo 4 vuotta! Päivänsankarin virallinen potretti on tällainen.

Pitihän meidän toki pitää pienimuotoiset juhlat myös. Synttärikakku oli jälleen muhevan maksalaatikkoinen, reunoilla hevosjauhelihaa, päällä partaäijäkuorrute ja koristeena kielileikeruusuke.

Tarjoilu oli ruokasalissa, kuten aina, mutta tänä vuonna oli eri tuolit kuin ennen. Aivan liian pienet ja kiikkerät mun kiivetä! Pikkasen paremmin olisi voitu suunnitella tämä asia. Onko se nyt laitaa, etteivät juhlavieraat pääse asettumaan pöydän ääreen?!

Kuvassa näkyy, että mullekin oli varattuna pieni paketti. Sen verran sentään oli meikäläistä huomioitu.

Jouduin syömään pöydän alla! Skandaali etten sanoisi. Onneksi kakku maistui sielläkin hyvältä.

Peukku sai lahjaksi solmulelun, jonka molemmissa päissä oli naposteltavaa. Siellä mun paketissa oli palanen kuivattua mahaa, nam!

Syksyn satoa

Moikka! Onpa tullut pitkä tauko tässä välissä. On ollut parempia ja huonompia päiviä. Vasen takakoipeni on vähän kolotellut, mutta se on jo paremmassa kunnossa.

Kävin lokakuun alussa Pajulahdella oikein kokovartalokuvissa ja nyt menee Cartrophen aina tarvittaessa. Pajulahti kehui mun ravia katsellessa, että "sehän liikkuu niinkuin balettitanssija"! Onhan mulla ollut aina aika tyylikäs ravi, nyt vanhemmiten tietenkin painovoima on alkanut vaikuttaa vähän enemmän. Kuvissa näkyi kaikenlaista pientä kremppaa, mutta ei mitään kohtalokasta sentään.

Samalla kurkattiin nieluun, koska olin ollut vähän käheä ja närästystäkin oli. Kurkunpää ja äänihuulet olivatkin ihan punaiset, mutta koska tulehdusarvo oli normaali, Pajulahti epäili allergista reaktiota. Söin lääkärireissun jälkeen parin viikon satsit antihistamiinia ja happosalpaajaa ja ne auttoivat. Pajulahti huomautti myös, että mulla on tosi matala kitalaki. Sitä se rohina jäljestäessä siis tiesi, eikä mitään nenäpunkkia. Turhaan syöty kaikki kuurit?

Lopuksi tarkastettiin vielä kaikenlaisia veriarvoja, jotka oli kaikki ihanteelliset. "Koira on todella terve ikäisekseen". :)

Mutta nyt menin vähän asioiden edelle.

Elokuussa meillä kävi saksalaisia vieraita. Ne ei olleet oikein koiraihmisiä, mutta niitten tytön hurmasin heti.

Me oltiin samalla aallonpituudella ja saatiin hyvä takaa-ajoleikki aikaiseksi. Se tyttö hokas heti, miten tätä leikitään. Peukun kanssa tää ei onnistu, kun sillä menee välittömästi hermot.

Sitten muihin aiheisiin. Ollaan Peukun kanssa käyty kesän ja syksyn aikana säännöllisesti Halikossa osteopaatti Leena Piiran hoidossa.

Hoito on tosi hellävaraista, mutta mä oon kaiken varalta tarkkana, jos osuu pahaan paikkaan. Silloin, kun hoidetaan vähän kauempaa niistä pahoista jumeista, uskallan rentoutua ja melkein torkahtaakin.

Kotimatkalla hoidon jälkeen on mukavan raukea olo.

Laitan lopuksi vielä muutaman kuvan tämänpäiväiseltä metsälenkiltä.

KÄPY! Tämän kuvan haluan omistaa kaverilleni Minnalle.

Yritin hoputtaa Ihmistä, että jatkettais jo matkaa, mutta se vain räpläs kameraansa.

Luulen havainneeni jotain tuolla alamäessä. Meidän metsässä liikkuu valkoinen jänis, on höperö jo vaihtanut talviturkin, vaikka maass' ei oo hankeakaan ja lätäkötkin vasta hiukan riitteessä.

Ihminen kertoi jälkikäteen, että se jänis oli lähtenyt ihan parin metrin päästä käpälämäkeen sillä välin, kun mä pengoin käpyä yhdestä kolosta. Pahus! No, meillähän noudatetaan tiukkaa koirakuria; mitään ei jahdata, koskaan - ei ainakaan tunnusteta. (Paitsi fasaaneja kotipihassa.)

Koirakävelyllä

Koirakävely nousi uudeksi villitykseksi tuossa kevättalvella. Siitä oli oikein juttukin jossain koiralehdessä. Idea on se, että koira saa päättää, mihin mennään. Me kokeiltiin sitä pari päivää sitten.

Lähtökuopissa.

Päätin heti lähteä pidemmälle reitille ja skippasin nokkalenkin.

Koska kerrankin oli mahdollisuus itse päättää, aloitin ulkoilun pienellä pulahduksella.

Venerannassa oli tollasta porukkaa, valkoposkihanhia. Jätettiin ne siihen patsastelemaan, tällä kertaa. Muuten mä kyllä tykkään vähän pölläytellä niitä lentoon, jos ne on nurtsilla sotkemassa paikkoja.

Valitsin reitin puiston läpi.

Kävelytieltä poikettiin rantapolulle. Mulla oli nimittäin ihan selkeä päämäärä.

Löysin vesirajan. Tää oli kuitenkin kuulemma vähän huono kohta pulikointiin, joten jatkettiin matkaa.

Kyllä koira reitit löytää.

Ihan erehtymättä juuri sinne, minne halusinkin.

Mikään ei voita kunnon vesirallia!

Ah! Tämä se on poikaa! Tulisit säkin kahlaamaan.

Sitten meidän piti siirtyä hiukan eteenpäin, koska kuului varoitus "Helikopteri ylittää tien!"

Aikamoinen kapistus!

Tässä poseeraan tollasten uusien talojen edessä. Ei hassumpia. Hienoin kohde tuossa kuvassa on kyllä ihan etualalla.

Pääsin vielä uudestaan kahlaamaan, koska tuossa oli hyvä pohja.

Matka jatkuu.

Seuraavaksi päätin poiketa laiturilla - pienenä taka-ajatuksena, jos sieltä olis päässyt veteen... Oli vähän kivistä.

Onneksi siinä vieressä on hyvä hiekkaranta. Tuo muuten ei ole virallinen ranta, joten ei ole mitään estettä, etteikö koirakin voisi siinä kahlailla.

Sen jälkeen jouduimme hetkeksi keskeyttämään virallisen koirakävelyn, koska mulle alkoi tulla liian kiire. Poikettiin pois rannasta, jotta vähän rauhoituin.

No, onneksi hauskuus ei loppunut siihen, vaan pääsin taas kohta vilvoittelemaan.

Olisin voinut lillua tuossa koko päivän.

Katos mitä mä löysin! Täällä on koirapuisto.

Koska puisto oli sopivasti tyhjä, poikettiin sinne hetkeksi. Mikä hienointa, sielläkin pääsi uimaan.

Sitten lähdettiin jo pikkuhiljaa takaisin päin.

Tällaisen hökötyksen eteen piti vielä pysähtyä poseeraamaan.

Tässäkin olisin mielelläni mennyt uimaan, kun veteen meni noin kätevät rappusetkin. Mutta kuulemma riitti jo.

Hmph, ne hanhet on vieläkin tossa.

Olipa sopiva kierros. Kaksi tuntia siihen meni ja olen tyytyväinen, vaikka en päässytkään uimaan ihan joka kohdassa, missä olisin halunnut.

Kierroksen jälkeen pienet päivätirsat maistuivat makoisilta. En juuri viitsinyt silmäluomiakaan liikauttaa.