Eilen oli kahdestoista syntymäpäiväni! Aika hienoa, vaikka itse sanonkin. Kyllähän se ikä hiukan alkaa tuntua, mutta juuri nyt jalka nousee keveästi ja mieli on iloinen kuin peipponen.
Kerronpa teille synttäripäivästäni. Tai otetaan vauhtia jo edelliseltä päivältä. Käytiin nimittäin Peten Koiratarvikkeessa shoppailemassa ja valitsemassa mulle lahjoja.
Meni melkein pää pyörälle niistä kaikista hienoista koiratavaroista.
Muonaakin oli valtavat vuoret. Meille tarttui mukaan ruokasäkki ja naposteluherkkuja.
Siellä on hyvä palvelu, sain myyjältä nameja. :)
Shoppailun jälkeen lähdin ajelemaan kotiin, mutta Peukku kävi vielä jätskillä vanhassa Porvoossa.
Tänä aamuna me koirat saatiin juhlapäivän kunniaksi erikoisherkkuaamupalat. Siinä oli naksuja, jauheliha-piimä-smoothie, ruisleipää juustolla, kananmunaa ja kurkkua. Hotelliaamiaistasoa!
Meille oli katettu oikein oma pöytä liinoineen ja kaikki. Kukka-asetelma puuttui, mutta menköön nyt tämän kerran.
Meillä on Peukun kaa eri mieltymykset. Mä aloitin kananmunista, sen jälkeen söin juuston ja leivän ja kolmantena naksut. Smoothien jätin viimeiseksi, tai oikeastaan kurkut, jotka annoin suosiolla Peukulle.
Peukku hotki ekana smoothien, sen jälkeen juuston ja leivän, kananmunat ja naksut. Kauhee rivastamaan se Peukku, liina oli hirveessä sotkussa sen lopetettua.
Päivällä käytiin metsälenkillä. Yritettiin ottaa hienoja poseerauksia, mutta ei oikein onnistunut, kun kärpäset tunki silmiin.
Tehtiin myös tarkkuusetsintäharjoitus. Ruudusta löytyi kolme esinettä. Tuossa mun tassujen välissä näkyy pieni vihreä pahvilipare, joka oli yksi esineistä.
Kivellä poseerausta (kärpäset silmissä).
Ja nyt muuten riitti.
Otettiin synttäriposeerauksia pihassakin.
Esitän berniä...
Naakkoja ei näkynyt, ilmeisesti olen vihdoin onnistunut tekemään niille selväksi, että tähän pihaan ei naakkoja mahdu.
Ennen lounasta sain synttärilahjat. Mulle oli kaksi pakettia ja Peukulle yksi, koska pitäähän juhlavieraidenkin saada jotain muistoksi.
Sain vinkuvan karvalelun ja pallon, joka oli suosikkini.
Sitten grillattiin. Koirille on tässä tulossa jauhelihapihvit.
Ja sen jälkeen... Hyvä herrasväki! Nyt on meikäläisellä muuten koiran kokoinen allas! Tähän mahtuu, halkaisija on yli 180 cm.
Peukkukin pääsi hiukan kokeilemaan allasta ja sekin tykkäs.
Se pudotti kepin vahingossa veteen ja sitten ihmeteltiin.
Tässä kuvassa näkyy hyvin meidän suosikkijutut; mulla pulikointi, Peukulla pulikka.
Illalla, kun jaksettiin taas syödä, saatiin vihdoin synttärikakkua. Tässä lähikuva kakusta; maksalaatikkosisus, partaäijäkuorrutus ja meetvurstiruusut. Suu jo napsaa!
Vielä poseeraus kakun kanssa ja sitten ääntä kohti!
Valitettavasti blogipäivitys tuli väärälle päivälle, koska Ihminen tupeksi kuvien kanssa. Täytyy ehkä harkita ammattilaista näihin nettijuttuihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti