Ensin oli luoksepäästävyyden toteaminen, sirun tarkastus ja ampuminen. Henkilöryhmä vapaamuotoisesti hengaillen meni normaalisti - Peukku ei ole kovin kiinnostunut ihmisistä. Muukin käytös oli normaalia; Peukku haukkui ja poukkoili kuten aina, kun on hiukankin kiihdyttävää.
Sirun katsomisen ajan se sentään oli paikoillaan.
Sitten tehtiin pihalla pieni kierros ja samanaikaisesti maalimies ampui pari kertaa. Toisen laukauksen jälkeen Peukku alkoi haukkua, mutta luultavasti se olisi haukkunut muutenkin...
Sen jälkeen mentiin sisälle myymälään testaamaan, vaikuttaako liukas lattia koiraan jollain tavalla. Ei vaikuttanut, enemmän kiinnostivat hyllyillä olevat koiratavarat.
Seuraava osio oli kentällä, jossa tehtiin lyhyt koiran tason mukainen suojeluharjoitus. Peukun edellisistä purutreeneistä oli aikaa jo reilusti yli kaksi vuotta, mutta kyllä sille edelleen muistui mieleen, mitä piti tehdä. (Peukkuhan jäi puruista eläkkeelle 2-vuotiaana, koska sen fysiikka ei kestä.)
Ihminen oli etukäteen huolissaan irrotuksista, mutta Peukku yllätti ja irrotti heti käskystä! Peukulla ei ole omaa hihaa, koska se ei sellaista enää tarvitse, joten käytettiin lainatyynyä.
Lopuksi mentiin vielä uudelleen sisälle ja tehtiin ihan pieni harjoitus hyppyineen. Kaikilla koirilla oli vaikeuksia hyppyynlähdössä betonilattialla. Sutii, sutii, sutii...
Maalimiehen virallinen arvio Peukusta:
Luoksepäästävyys ja
ampuminen
Esiintyminen henkilöryhmässä:
varma
ID-merkinnän tarkastaminen:
suhtautuu neutraalisti
Suhtautuminen laukauksiin: reagoi
Temperamentti: yliaktiivinen
Liikkuminen ohjaajan kanssa
sisätilassa ja liukkaalla alustalla
Sisääntulo: varma
Liukas alusta: ei vaikuta
Harjoitus maalimiehen kanssa
kentällä
Puolustuskäyttäytyminen:
itsevarma
Vietinvaihto: vaihtaa nopeasti
Saalisvietin voimakkuus: vaatii aikaa
ja runsaasti ärsykkeitä
Hyökkäyskäyttäytyminen:
varma
Otekäyttäytyminen: voimakas,
rauhallinen
Kamppailuvaihe: kuormittuu
Kanavointi: rauhallinen, varma
Harjoitus maalimiehen kanssa
sisätiloissa
Liikkuminen: varma
Toimintakyky liukkaalla: varma
Kaikenkaikkiaan Peukku esitti ihan omaa itseään. Ainoastaan kohta 'Saalisvietin voimakkuus' ja sen tulkinta jäi ihmetyttämään Ihmistä.
Arviointia kehittämässä olleen toimikunnan jäsen kirjoittaa ampumisosiosta näin: "Arviointeja lukiessa on syytä huomata, että kohdassa ampuminen merkintä
reagoi, tarkoittaa useimmissa tapauksissa positiivista reaktiota. Koira
on siis reagoinut uteliaasti/kiinnostuneesti/tarkkaavaisesti ampujan
suuntaan. Tämä kohta tullaan muuttamaan jatkossa niin, että merkinnäksi
laitetaan jatkossa + tai - reaktion mukaan."
Illalla Peukulla oli jomotuksia harjoituksen vuoksi, mutta hieronnalla ja lämmittävällä BOT-takilla säryt menivät ohi. Ihminen lupasi Peukulle, että tämä oli sen viimeinen purutreeni. Peukkua vähän harmitti, koska se kyllä kovasti tykkäisi hommasta, jos vain muuten pystyisi.
Peukku vaatii hoitoja vähintään kerran kuussa, jotta se käy ja kukkuu. Viimeksi jäi yksi osteopaattihoito välistä ja huomasi heti, että kaksi kuukautta on aivan liian pitkä tauko.
Kunhan SPL-jalostusnetin terveystietokanta avautuu julkiseen selailuun, Peukun terveystiedot löytyvät rekkarinumerolla FIN62625/08, STONEMAN'S BRECCIA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti