Päiväni jälkikoirana

Tänään olikin jotain ihan uutta. Jäljestyshommia, mutta tällä kertaa minä en ajanutkaan jälkeä, vaan tein sen! Koiratuttavani Niilo harrastaa etsijäkoirahommia, ja minä olin etsittävänä koirana.

Jätin Niilolle pantani lähtöhajua varten.

Ajettiin auto vähän matkan päähän ja lähdettiin sieltä liikkeelle. Ensin mentiin sillan ali. Heti sillan jälkeen mulla yllätti hätä. Jouduttiin käväsemään tien toisella puolella jättämässä kakkapussi roskikseen ja palattiin takaisin samaan paikkaan, josta sitten jatkettiin eteenpäin. Tämä erikoinen kuvio aiheutti Niilolle pientä päänvaivaa, kun se tuli tähän kohtaan.

Kurvattiin oikealle ja mentiin tien yli.

Matka jatkui hiekkatietä.

Tässä pysähdyin hetkeksi tutkimaan tiedonantoja ja jätin omankin viestin.

Ravirata lähestyy, sinne meidän oli määrä lopettaa.

No niin, täällä ollaan! Jäljen pituudeksi tuli reilu kilometri.

Raviradalla kun ollaan, pakollinen hevonen tuli meitä ihmettelemään.

Sitten odoteltiin hetken aikaa. Saas nähä, miten Niilon käy!

Eipä aikaakaan, kun se oli selvittänyt jäljen ja löysi minut.

Niilo ilmaisee: "Kyllä - oikea koira löytyi."

Lopuksi saimme molemmat namia, Niilo jäljen selvittämisestä ja minä sen tekemisestä. Näinhän se menikin ihan oikein.

Otettiin vielä onnistuneen harjoituksen kunniaksi yhteispotretti. Niilo on aika juhlallinen tyyppi, valtiomiesainesta suorastaan. "Kansalaiset, medhundarna!"

Niilo lupautui ystävällisesti kirjoittamaan oman raporttinsa jäljen kulusta ja se on tässä:

"Lauantaina kesken aamupäikkäreiden pitikin lähteä etsintähommiin. Arvasin heti touhun juonen kun emäntä kaivoi siitä yhdestä tietystä kassista valjaat ja jälkiliinan. Eikun ulos ja hommiin!

Alkuhajun saatuani tiesinkin jo kuka olisi maalissa, Susi-koirahan se! Helppo homma, kunnes melko pian tuli pientä päänvaivaa, ensimmäisen kulman jälkeen. Miksi hajuja tulee molemmilta puolilta tietä, miten tässä nyt pitäisi mennä? Piti ottaa ihan kunnon tuumaustauko, jonka jälkeen matka jatkui pienellä painostuksella liinan toisesta päästä. 

Taas mentiin, perässäni kulkeva emäntäkin vaikutti oikein tyytyväiseltä. Vähemmän tyytyväinen hän olikin sitten jo melko pian, mutta en vaan voinut itselleni mitään, mutta harhauduin loikkaamaan tien vieressä irvailevan kissan perään, emännän kielloista huolimatta. Innokas loikkani oli sen verran kova että jälkiliinakin napsahti rikki. Harmikseni emäntä oli kuitenkin valppaana ja nappasi valjaistani kiinni, estäen kissan perään ryntäämisen. Olipa turhauttaa katsella kissan juoksevan lällättäen pakoon!

Pienen puhuttelun ja liinan tuunauksen jälkeen emäntä palautti mieleeni mitä oltiin tekemässä ja lähdimme taas matkaan. 

Loppumatka raviradalle meni helposti vaikka Susi olikin tehnyt monta kurvia ja käännnöstä. Fiksuna likkana se oli jättänyt minulle matkan varrelle terveisiä, joten oli vieläkin helpompi seurata sen tassunjälkiä. 

Eihän siinä sitte kauan viiksikarvat vipattanu kun jo näin Suden raviradalla odottelemassa. Tehtävä suoritettu! Palkkion lunastamisen aika! Jouduin kyllä vähän jakamaan palkkaani Sudenkin kanssa, mutta ehkä sekin oli kanapalat ansainnut."

Meidän aherrettuamme Peukku ja Elli lähtivät huvittelemaan, eli kävelylle ja kahvilaan. Peukku pääsi taas vähän harjoittelemaan, miten ollaan koiriksi. Se suoriutui siitä tällä kertaa ihan hyvin.

Elli nyt tietysti tiesi, miten kahvilassa asioidaan; rauhallisesti ja arvokkaasti. Hienovarainen vihjailu makupalan tarpeesta on sallittua.

Keli oli lämmin, joten terassilla oli mukava istuskella, ja seisoskella.

Kahvittelun jälkeen kävely suuntautui rantaan. Peukku poseeraa syysmaisemassa.

Se kävi myös katselemassa perinneveneitä vähän lähempää, rannikkokaupungista kun on kotoisin.

Elli haluaa aina kävelyllä käydä ison laiturin päässä ja se halusi myös otattaa itsestään kuvan siellä, kun kerran kamera sattui olemaan mukana. Tavanomaista laiturihepulia se ei nyt halunnut tallennettavan, vaan päätyi perinteiseen potrettiin.

Peukku odotteli Ellin kuvaussession ajan vähän kauempana.

Kävelyn loppupuolella otettiin yhteiskuva myös Ellistä ja Peukusta. Elli on ihan että "tuota koiraa minä en tunne laisinkaan".

Semmonen päivä oli se. Taisin kertoa kaiken suurinpiirtein niin kuin se meni. Tässä vaiheessa on jo iltapalatkin syöty, eli nyt vain rauhallista illanviettoa. Heippa!